23. lokakuuta 2008

Vihanneskormaa garam masalalla pohjustettuna

Suora lainaus tämän aamun Hesarin ruokasivuilta: Garam masalan koostumus vaihtelee eri puolilla Intiaa, mutta yksi asia pysyy: mausteseos on intialaisen ruuan sielu.

Siis mitä ihmettä?! Mikä ihme siinä on, että sitä garam masalaa pitäisi muka tunkea jokaiseen intialaiseen ruokaan, jotta ruoka olisi intialaista? Pohjois-Intiassa garam masala saattaa ollakin ruoan sielu, mutta Intia on suuri maa, jossa on erilaisia ruokakulttuureja pilvin pimein, eikä kaikkiin niihin todellakaan kuulu garam masala. Esimerkiksi Etelä-Intiassa garam masalaa käytetään harvoin, hyvin vähän kerrallaan eikä koskaan kasvisruoissa. Jokainen saa tietysti maustaa ruokansa haluamallaan tavalla, mutta jos haluaa tehdä autenttista eteläintialaista (kasvis)ruokaa, siihen ei garam masala kyllä kuulu.

Toisaalta ymmärrän tällaisen virheellisen yleistyksen, sillä pohjoisintialainen ruoka on maailmalla paljon tunnetumpaa kuin eteläintialainen. Tämä taas johtuu suurelta osin siitä, että intialaiset ravintolat mm. Suomessa ovat tietääkseni poikkeuksetta juuri pohjoisintialaisia. Vai saako muka jostakin esimerkiksi dosia ja sambharia? Jos saa, niin lupaan olla siellä heti huomenna, oli se sitten missä päin Suomea tahansa.

Tämän paatoksellisen alkupuheen jälkeen onkin sitten hyvä kääntää takkinsa ja tehdä ruokaa, johon tulee garam masalaa! :-D Mutta korma-tyyppiset ruoat ovatkin kotoisin Pohjois-Intiasta, joten ei onneksi tarvitse ihan kokonaan puheitaan pyörtää... Garam masalaakin on olemassa kahta lajia, jauhettua ja kokonaista. Itse suosin tuota jälkimmäistä, koska olen antanut anoppini aivopestä minut. Hän nimittäin väittää, että kokonainen garam masala olisi terveydelle jotenkin edullisempaa kuin jauhettu garam masala. Olen useasti yrittänyt tiedustella syitä tähän, mutta vastaus on aina ollut tyyliin "jauhettu garam masala ei ole hyväksi". Joo, joo, mutta saisinko vielä ne perustelutkin, kiitos.

Arvelen kuitenkin, että vastaus saattaa liittyä jotenkin mausteiden kypsymiseen - kokonainen garam masala lisätään nimittäin aivan ruoanvalmistuksen alkuvaiheessa ja jauhettu taas loppuvaiheessa, jolloin kokonaiset mausteet ehtivät tietenkin kypsyä paremmin. Toisaalta syynä voi olla sekin, että kokonaisia mausteita ei tietenkään syödä, vaan ne vain maustavat ruokaa sen minkä maustavat, ja syödessä mausteet ongitaan pois. Kokonainen garam masala ei siis päädy vatsaan asti - tai ainakaan sen ruumis ei päädy, vaan pelkkä "sielu"!


VIHANNESKORMA

AINEKSET

3 - 4 hengelle

öljyä
1 laakerinlehti, 4 kokonaista neilikkaa, 4 vihreää kardemummaa, pala kanelitankoa tai kassiaa (eli noin ½ rkl kokonaista garam masalaa)
1 tl kuminansiemeniä (jeera)
1 iso sipuli hienonnettuna
1 rkl inkivääri-valkosipulitahnaa (tai parin sentin pala inkivääriä ja pari vs-kynttä raastettuna)
2 vihreää chiliä hienonnettuna (tai maun mukaan vähemmän/enemmän)
2 tomaattia kuutioituna
1 - 1 ½ tl suolaa
½ tl kurkumaa
6 - 7 dl sekalaisia vihanneksia paloiteltuna (tavallisimmin porkkanaa, perunaa, kukkakaalia, herneitä ja/tai papuja, mutta myös kesäkurpitsa, kajottikurpitsa ja muut kurkkukasvit sekä vihreä paprika saattaisivat sopia)
n. 10 cashewpähkinää
n. 1 dl jogurttia (Bulgarian tai itse tehtyä)
1 tl korianterijauhetta

1. Laita cashewpähkinät ja muutama ruokalusikallinen vettä tehosekoittimen tms. sopivan koneen kulhoon ja jauha ne aivan tasaiseksi velliksi. Cashewpähkinöiden jauhaminen morttelillakin onnistuu melko helposti. Laita seos sivuun odottamaan.

2. Kuumenna öljy isohkossa pannussa ja lisää kokonainen garam masala. Paista hetki sekoitellen, kunnes mausteet alkavat tuoksua voimakkaasti ja "pullistuvat". Lisää kuminansiemenet, paista hetki ja lisää sipuli. Paista, kunnes sipuli on saanut mukavasti väriä (kymmenisen minuuttia) ja lisää pannulle sitten inkivääri-valkosipulitahna ja chilit. Paista edelleen viitisen minuuttia muutaman kerran sekoitellen.

3. Lisää tomaatit, suola ja kurkuma ja paista, kunnes tomaatit ovat hajonneet. Lisää vihannekset kypsymisjärjestyksessä - ensin porkkanat, vähän ajan päästä perunat, sitten kukkakaali ja myöhemmin herneet ja pavut. Lisää vettä sen verran, että vihannekset eivät aivan peity (joku 3 - 4 dl) ja hauduttele kannen alla, kunnes kaikki vihannekset ovat lähestulkoon kypsiä.

4. Lisää sitten cashew-tahna, jogurtti ja korianterijauhe ja hauduttele vielä viitisen minuuttia.

Tarjoa riisin tai esim. chapatileipien kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti