31. joulukuuta 2008

Askeetin risotto


Joskus ruokaa ei viitsi miettiä yhtään aikaisemmin kuin vasta sitten, kun sitä on aivan pakko ruveta laittamaan. Sitten availlaan epätoivoisena jääkaapin ja mahdollisesti muidenkin kaappien (ei kuitenkaan kenkäkomeron) ovia ja tutkitaan, mitä kaapeista mahtaisi löytyä. Löytyneistä aineksista sitten kyhätään kokoon jonkunlainen ruoka, joka huonoimmassa tapauksessa täyttää vatsan ja parhaimmassa täyttää vatsan ja on vielä hyvääkin.

Nyt tuollainen "taasko sitä saamarin ruokaa" -päivä osui taas kohdalle. Otettiin siis mitä löydettiin ja niistä aineksista kehiteltiin sitten jonkinlainen risotto. Sattuipa kuitenkin käymään niin suotuisasti, että ruoasta tuli kerrassaan hyvää. Makupoliisikin intoutui oikein kehumaan ruokaa, mikä on aina hyvän ruoan merkki. Vielä parempaa risotosta olisi tietysti tullut, jos olisi ollut voita, parmesaania tai valkoviiniä, mutta kyllä tämä askeettisempi versiokin vei kielen mennessään. Jos rosmariinista ei tykkää, sen voi jättää ihan hyvin pois tai korvata jollakin muulla mieleisellään yrtillä. Rosmariini ei kuitenkaan maistu risotossa ollenkaan niin vahvasti kuin voisi kuvitella, joten ei sen käyttöä kannata mitenkään arkaillakaan.

ROSMARIINI-KIKHERNERISOTTO
normiannos noin neljälle; XXL-annos kahdelle

öljyä tai öljyä + voita
2 vs-kynttä hienonnettuna
1 (puna)sipuli paloiteltuna
10 - 15 cm:n pätkä kesäkurpitsaa pieninä kuutoina
250 g risottoriisiä (ehkä reilut 2 ½ dl)
1 tomaatti kuutioituna - säilyketomaatti tai tuore tomaatti kaltattuna
1 rkl tuoretta rosmariinia hienonnettuna
2 - 3 dl kypsiä kikherneitä
vajaa 1 litra kuumaa kana- tai kasvislientä
suolaa
mustapippuria

VALMISTUS

1. Kuumenna öljy tai öljy+voi isossa pannussa tai kattilassa. Kuullota valkosipulia ja sipulia pari minuuttia ja lisää kesäkurpitsa. Jatka sekoittelua muutama minuutti. Lisää riisi ja kääntele sitä pannulla muutaman minuutin ajan, kunnes riisi on läpikuultavaa.

2. Lisää tomaatti, rosmariini ja kikherneet sekä kauhallinen lientä. Sekoita ja anna muhia, kunnes neste on imeytynyt, ja lisää taas uusi kauhallinen lientä, sekoita ja odota. Jatka tätä, kunnes riisi on al dente, kypsää mutta silti vielä vähän kovaa. Mausta ja maista. Jos haluat, lisää vielä voita ja/tai raastettua parmesaania.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti